Siirry sisältöön

Puu paikallaan -esite

3.10.2024

Kaupunkipuita Espoon Leppävaaran asuntoalueelta. Kuva Riku Lumiaro.

Puu paikallaan -esite: miksi ja miten säästää puita kaupungissa?

Espoo on koonnut yhteen tietopaketin, joka kertoo, miten ja miksi puita kannattaa säästää kaupungissa esimerkiksi pihaa hoidettaessa. Samalla toivotaan esitteen toimivan keskustelunavauksena rakennusalalle siitä, millaisten käytäntöjen ansiosta tonteilla kasvavat puut saataisiin säilymään rakentamisesta huolimatta.

Yleistajuiseen ja käytännönläheiseen Puu paikallaan -esitteeseen on koottu tietoa siitä, mitä hyötyä tontilla kasvavista puista on suojana ilmastonmuutoksen seurauksilta sekä luonnon monimuotoisuuden, ihmisen hyvinvoinnin ja taloudellisten etujen vaalimisen kannalta. Esitteessä on myös eri kohderyhmille suunnattuja käytännön vinkkejä puiden säilyttämiseksi.

Esitteestä ja aineistoista on hyötyä myös muille kunnille. Espoo tulee kuluvana syksynä nostamaan aiheen esille Espoon ympäristönsuojelun(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja Espoon kaupungin somekanavissa. Esitteestä on tilattu painos, jota voi kysyä Espoon ympäristötoimesta(siirryt toiseen palveluun).

Puu paikallaan esitteen kansikuva

Esitteen kieliversiot

Ympäristöministeriön logo
Maa- ja metsätalousministeriön logo
Kuntaliiton logo