Siirry sisältöön

Perämeren rantaniityille Euroopan maisemapalkinnon kunniamaininta


Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toteuttama Perämeren rantaniittyjen hoitohanke palkittiin Euroopan neuvoston maisemapalkinto -kilpailussa.

Hankkeessa Perämeren arvokkaiden rantaniittyjen maisemaa ja luontoa on hoidettu pitkäkestoisella ja laajamittaisella yhteistyöllä. Hankkeen ansiosta umpeenkasvaneita alueita on kunnostettu ja palautettu laidunnuksen piiriin yhteensä jo 4000 hehtaaria.

Maisemapalkinto liittyy Euroopan neuvoston maisemayleissopimukseen, jolla edistetään maisemanhoitoa, -suojelua, ja -suunnittelua. Kunniamaininta on tunnustus esimerkillisistä, maisemanhoitoa edistävistä toimenpiteistä. Perämeren rantaniittyjen hoitohanke edusti Suomea kilpailussa Euroopan neuvoston maisemapalkinnosta, koska se valittiin Suomen parhaaksi maisemahankkeeksi 2020. Ympäristöministeriö etsii Suomen parasta maisemahanketta joka toinen vuosi.

– ”Perämeren rantaniityt ovat Suomen laajimpia ja maisemaltaan sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta ainutlaatuisia. Hanke osoittaa, että luonnonhoidossa voidaan saavuttaa mittavia tuloksia viranomaisten sekä paikallisten karjatilojen ja maaseutuyrittäjien yhteistyöllä. Hienoa, että tämä pitkäjänteinen työ sai nyt kansainvälisen tunnustuksen”, ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari sanoo.

– ”Kunniamaininta todistaa Perämeren rantaniittyjen hoidon merkityksen ja tärkeyden. Yhteinen tahtotila ja sinnikäs yhteistyö ovat tuottaneet tulosta, jota rantaniittyjen hoidon käynnistyessä pienimuotoisesti 1990-luvun alussa ei olisi voinut uskoa mahdolliseksi. Hankkeen alussa ranta-alueiden hoidolle kehitetty toimintamalli on sovellettavissa myös muualla Suomessa ja EU:n alueella”, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Jonas Liimatta kertoo.

Lue lisää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen uutisesta

Ympäristöministeriön logo
Maa- ja metsätalousministeriön logo
Kuntaliiton logo