Siirry sisältöön

Kuntien luonnonhoitotyöt käynnistyvät Helmi-elinympäristöohjelmassa


Luonnon tilaa parantavat Helmi-ohjelman hankkeet käynnistyvät kesällä myös kunnissa. Kunta-Helmi erityisavustuksella rahoitetaan tänä kesänä 16 ensimmäistä kuntien luonnonhoitohanketta. Hankkeissa kunnostetaan uhanalaisia elinympäristöjä kuten jalopuumetsiä, soita, niittyjä ja lintuvesiä. Kunnista kiitetään suoraa panostusta monimuotoisuustyöhön.

”Vaikka luonnon köyhtyminen on globaali uhka, ovat toimet sen estämiseksi usein paikallisia. Kunnat ovat jo ottaneet paikallisen ratkaisijan roolin ilmastokriisissä ja nyt yhä useampi kunta haluaa tehdä enemmän myös luonnon suojelemiseksi. Luotamme kuntien kykyyn myös luontokriisin ratkojina ja haluamme osaltamme vahvistaa tätä työtä. Samalla voimme turvata myös asukkaille rakkaat lähivirkistysalueet. On ilahduttavaa, miten moni kunta eri puolilla Suomea on tarttunut luonnonhoitotoimiin jo tänä kesänä”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

”Mahdollisuus hakea rahoitusta nimenomaan luonnon monimuotoisuutta edistävään työhön on hieno”, toteaa ympäristösuunnittelija Hanna Seitapuro Helsingin ympäristöpalveluista. Turun ympäristönsuojelusuunnittelija Tanja Ruusuvaara-Koskinen komppaa: ”Luonnonhoitotoimet joutuvat kilpailemaan kuntien monien muiden rahoitustarpeiden kanssa. Usein käytettävissä on niukasti resursseja, varsinkin jos kohteeseen ei samalla liity merkittävää virkistyskäyttöä.

Valtavasti arvokkaita kohteita on kokonaan hoidon ulkopuolella ja kasvaa vähitellen umpeen. Helmi-ohjelma osoittaa ainutlaatuisessa mittakaavassa resursseja juuri niihin hoitotoimiin, joita luontomme kipeimmin kaipaa.”
Toukokuussa avattu Kunta-Helmi -erityisavustushaku on herättänyt suurta kiinnostusta kunnissa. Hakemuksia erityisavustushakuun on saapunut tähän mennessä yhteensä 28 kappaletta. Haku jatkuu elokuun loppuun, mutta jo toukokuussa saapuneista hakemuksista valittiin 16 hanketta tänä kesänä aloitettaviksi. Näiden hankkeidenbudjetti on yhteensä noin 825 000 €. Loput avustettavat hankkeet päätetään haun päätyttyä 31.8. jälkeen. Yhteensä Kunta-Helmen avustuksiin on varattu kolme miljoonaa euroa.

Ympäristöministeriön logo
Maa- ja metsätalousministeriön logo
Kuntaliiton logo