Siirry sisältöön

Hyvä asuinympäristö ja palvelut sekä luonnonläheisyys ovat tärkeimmät asiat kotikunnassa


Tuoreen tutkimustiedon mukaan enemmistö, 59 prosenttia, vastanneista kuntalaisista, arvioi oman kotikuntansa sijoittuvan melko tai erittäin hyvin kuntien välisessä kuvitteellisessa ”hyvä asua ja elää” -kilpailussa. Yhteensä 11 prosenttia vastanneista arvioi kuntansa sijoittuvan melko tai erittäin huonosti. Tämä ilmenee Kuntaliiton toteuttamasta kuntalaiskyselystä, johon vastasi kuluneen kevään ja alkukesän aikana 10 812 suomalaista.

Selvästi positiivisimmat arviot omasta kunnasta tulevat 10 001 – 20 000 asukkaan kunnista, joissa peräti 73 prosenttia arvioi kuntansa sijoittumista hyväksi. Positiivisen arvion antaneiden kuntalaisten osuus oli vuonna 2017 suurimmissa kaupungeissa 68 prosenttia. Muita heikompia arvioita antavat yleisesti ottaen ne kuntalaiset, jotka asuvat 50 001 – 100 000 asukkaan kunnissa. Niissä 46 prosenttia kuntalaisista arvioi kotikuntansa sijoittumista hyväksi.

Oman kunnan vetovoimasta on kysytty aiemmin seitsemästi, noin neljän vuoden välein. Tutkimukseen osallistui 43 kuntaa, joiden väestörakenne ja muut ominaisuudet yhdessä muodostavat edustavan otoksen koko maasta. Kuntalaisten arviot kotikuntansa sijoittumisesta ovat kokonaisuudessaan pysyneen samankaltaisina verrattuna 2017 tehdyn vastaavan kyselyn tuloksista. Tuolloin 58 prosenttia arvioi kuntansa sijoittuvan melko tai erittäin hyvin ja 11 prosenttia arvioi sijoittuvan melko tai erittäin huonosti.

Aiheesta lisää > Kuntalaiset uskovat oman kotikuntansa vetovoimaan

Ympäristöministeriön logo
Maa- ja metsätalousministeriön logo
Kuntaliiton logo