Siirry sisältöön

Helsinki on liittynyt mukaan Euroopan komission Green City Accord -aloitteeseen


Green City Accord (GCA) on Euroopan komission aloite, jonka tavoite on parantaa ja edistää kaupunkien ympäristön terveellisyyttä EU:n alueella. GCA:n visiona on terveempi, puhtaampi ja vihreämpi kaupunki, jossa kaupunkilaisilla on ympäristön osalta turvallista asua ja työskennellä ja jossa ympäristö edistää kaupunkilaisten terveyttä ja hyvinvointia.

Kestävää kehitystä tuetaan kaupungin toiminnassa aina kaupunkisuunnittelusta energiantuotantoon, liikennesuunnitteluun, jäte- ja vesihuoltoon sekä ympäristönsuojeluun.

”Helsinki toimii monin tavoin edistääkseen YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista ja kaupungin kestävää kehitystä. Green City Accord on aloite, jolla voimme tiivistää yhteistyötä eri maiden kanssa Euroopan alueella. Kansainvälinen yhteistyö on tärkeää, kun etsitään ratkaisuja muun muassa ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin kaupungeissa. Haluamme sekä oppia muilta, että kertoa omista kokemuksistamme”, sanoo apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Tavoitteet ovat

1. iImanlaadun merkittävä paraneminen mahdollisimman pian pohjaten WHO:n ohjeistukseen ja EU:n ilmanlaatustandardeihin,

2. vedenlaadun merkittävä parantaminen eri vesimuodostumissa (esim. järvet, purot, joet, rannikkovedet) ja kestävä vedenkäyttö,

3. kaupunkiluonnon monimuotoisuuden suojelu ja parantaminen sisältäen viheralueiden määrän ja laadun kaupungissa ja urbaanien ekosysteemien vähenemisen pysäyttämisen sekä niiden ennallistamisen,

4. kiertotalouden ja jätteiden käsittelyn kehittäminen parantamalla merkittävästi kotitalouksien jätteidenkäsittelyä, vähentämällä jätteiden syntyä ja sijoittamista kaatopaikalle sekä lisäämällä tuotteiden uudelleenkäyttöä, korjaamista ja kierrätystä sekä

5. melusaasteen vähentäminen WHO:n suositusten mukaiselle tasolle.

Lue lisää Helsingin kaupungin tiedotteesta

Ympäristöministeriön logo
Maa- ja metsätalousministeriön logo
Kuntaliiton logo