Siirry sisältöön

Helmi-ohjelmasta yhteensä 3,5 miljoonaa euroa tukea kunnille ja järjestöille luonnon monimuotoisuutta vahvistaviin töihin


Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kunnille ja järjestöille 3,5 miljoonaa euroa tukea elinympäristöjen hoitoon ja kunnostamiseen. Avustus on tarkoitettu konkreettisiin ennallistamis-, kunnostus- ja hoitohankkeisiin sekä niitä kiinteästi tukeviin inventointi- ja suunnittelutöihin. Kyseessä on järjestyksessään toinen Helmi-ohjelman avustushakukierros kunnille ja ensimmäinen, joka suunnattiin myös järjestöille.

Ympäristöministeriö ja Uudenmaan ELY-keskus tiedottavat

”Luontokadon pysäyttäminen vaatii aiempaa vahvempaa sitoutumista ja entistä laajempaa toimijajoukkoa. Kunnat ja järjestöt tekevät konkreettisia luonnonhoitotöitä ja ovat avainasemassa luonnon tilan parantamisessa,” ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari sanoo.

Tiedossa soiden ennallistamista, pienvesien, rantaluonnon, lintuvesien ja kosteikkojen kunnostusta sekä perinnebiotooppien ja metsäisten elinympäristöjen hoitoa

Avustusta myönnettiin yhteensä 60 hankkeelle, jotka kohdistuvat kaikkiin Helmi-ohjelman elinympäristöihin. Hankkeiden on määrä toteutua vuoden 2023 loppuun mennessä.

Avustuksen myöntämisessä arviointiin hankkeiden odotettua vaikuttavuutta luonnon monimuotoisuuden tilan parantamiseksi. Lisäksi painotettiin hankkeen tavoitteenasettelua ja soveltuvuutta Helmi-ohjelman tavoitteisiin, kustannusarviota suhteessa odotettuihin tuloksiin sekä toimien vaikuttavuutta. Hakijoita kannustettiin konsortioihin ja muuhun voimavarojen yhdistämiseen, mikä toteutuukin useissa hankkeissa.

Vanajavesisäätiön hanke Iloiset linnut rannoille on yksi avustusta saaneista hankkeista. Avustus mahdollistaa pesimä- ja levähdysalueiden kunnostamisen. Toimien odotetaan vaikuttavan myönteisesti alueen vesi- ja rantalintukantoihin sekä pesimälajistoon. Ranta-alueiden toimenpiteet vaikuttavat lintujen lisäksi myös mm. hyönteis- ja kasvilajistoon. Luonnon monimuotoisuutta turvaavia toimia tehdään vesialueella, ranta-alueilla ja lintuluodoilla Hämeessä ja Pirkanmaalla.

Avustusta sai myös Vepsänkyläläiset ry:n hanke, jossa kyläyhdistyksen voimin perustetaan neljä lammaslaidunta Oulun Kiimingissä sijaitsevaan Vepsänkylään. Jo pidempään ilman hoitoa olleilla laidunalueilla esiintyy perinnebiotooppien piirteitä ja niillä on edellytykset kehittyä edustavammiksi perinnebiotooppikohteiksi. Avustuksen myötä mahdollistetaan perinnebiotoopeille tyypillisen rikkaan eliölajiston palautuminen alueelle ja tuetaan alueen monimuotoisuutta. Tulevat lammaslaitumet muodostavat samalla kylän alueelle kokonaisuuden, joka tuo esille suomalaista kulttuurihistoriaa ja identiteettiä sekä kaunista maalaismaisemaa.

Lue lisää ympäristöministeriön tiedotteesta

Ympäristöministeriön logo
Maa- ja metsätalousministeriön logo
Kuntaliiton logo