Siirry sisältöön

Natura 2000 -verkoston tietoja tarkistetaan ja täydennetään


Euroopan unioni pyrkii pysäyttämään luonnon köyhtymisen alueellaan. Yksi tärkeimmistä keinoista päästä tavoitteeseen on Natura 2000 -verkosto, joka turvaa luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Nyt alkava verkoston täydentäminen on Suomessa yhdeksäs.

Viimeksi verkostoa on Suomessa täydennetty valtioneuvoston päätöksellä vuonna 2018 ja se on lähes valmis. Euroopan ympäristöviraston vuonna 2020 valmistuneessa tarkastelussa todettiin puutteita ainoastaan perhoslaji luhtakultasiiven ja kovakuoriaislaji kaskikeijun esiintymisalueiden osalta. Näitä kahta lajia on tarkasteltu myös aiemmin, mutta sopivia täydennyskohteita ei tällöin tunnistettu.

Natura 2000 -alueiden käytössä on ollut haastavaa tunnistaa luonnonsuojelulailla suojeltavien metsäluontotyyppien tarkka sijainti metsänkäyttöilmoitusten yhteydessä. Tätä pyritään selkeyttämään lisäinventoinnin avulla.

Verkoston täydentämistä ja tarkentamista valmistellaan Suomen ympäristökeskuksessa, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa ja Metsähallituksessa. Työtä johtaa ympäristöministeriö.
Täydennys- ja tarkennusehdotuksista kuullaan asianosaisia ja sidosryhmiä vuoden 2023 alkupuolella. Tavoitteena on, että valtioneuvoston päätös täydennyksistä ja tarkennuksista tehtäisiin loppuvuodesta 2023.

Lue lisää ympäristöministeriön sivuilta

Ympäristöministeriön logo
Maa- ja metsätalousministeriön logo
Kuntaliiton logo